Synkän talven jälkeen valo valtaa
jälleen mielemme. Kevätaurinko on alkanut lämmittää ja valoisuus
piristää kummasti. Keväässä on myös huonot puolensa –
kevätsiivous. Siivoaminen ei ole mielipuuhaani, mutta pikku pakkohan
se on kun tuo kirkas pallo taivaalla saa kaiken pölyn ja muun
näkymään. Onks pakko jos ei haluu tai jaksa?
Tyydyn tavalliseen viikkosiivoukseen
mieheni avustuksella. Kevätsiivouksen teen pikkuhiljaa, aina kun
energiaa riittää.
Välillä sitä energiaa on enemmän ja
välillä vähemmän. Juuri äsken laitoin tiskiä koneeseen, lehtiä
paperinkeräykseen ja noukin vaatteita lattialta, nyt onkin sitten
tauon paikka. Joskus tuntuu turhauttavalta, etten jaksa aivan yhtä
paljon kuin ennen. “Muutkin jaksavat, olen vielä niin nuorikin.
Onkohan tämä vain laiskuutta”.
Fatiikkioireeni on (kuten moni muu
oireeni) lievempi kuin monella muulla, siksi tuntuu väärältä
turhautua siihen. “Jaksanhan paljon enemmän kuin heikommassa
kunnossa olevat”.
Mutta kuten kuvailussani kerroin,
kirjoitan omista kokemuksistani ja miltä itsestäni tuntuu. Minun
täytyy muistaa priorisoida kuinka paljon ja mihin energiaani käytä.
Kerran kortisoonikuurin jälkeisen virtapiikin seurauksena siivosin
komeron (paaaaaljon tavaraa). Seuraavana päivänä olo oli mitä
mahtavin (tai sitten ei): jalat väsyneet kaiken sen kyykistelyn
jälkeen.
Nyt on tauko pidetty ja
mielenkiintoisesta siivouspäivästäni kerrottu :D Takaisin hommiin,
mars!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti