Vaikka tavallisin sairastumisikä on 20-40 vuotta, ei moni nuori taida tietää mikä MS-tauti on. Niin oli omalla ja usean lähipiirini nuoren kohdalla. Lisäksi on tärkeää tuoda esiin tämän sairauden tuhannet kasvot. Kaikki potilaat ovat erilaisia, vaikka paljon samoja oireita olisikin. Osalla tauti etenee hitaasti, joillakin nopeasti. Joillakin näkyy päällepäin apuvälineiden ynnä muun muodossa ja toisilla taas ei. Vaikka se ei näkyisikään, se voi silti tuntua.
Siksi on tärkeää tuoda esiin se, että jopa terveeltä näyttävä ihminen voi kärsiä sairaudesta, eikä "no mutta ethän sä edes näytä sairaalta"-kommentit ole ok. On opittava empatiaa muitakin kuin näkyvästi sairaita kohtaan.
He who is without sin...
Itsekin olen syyllistynyt ajattelemaan, että eihän tuo mitään ole, jos joku on valittanut väsymystä. Ajattelen mielessäni, että minulla on pahempi tilanne. Miksi teen niin? Toisen tuntemuksia ja kokemuksia ei pidä mennä arvostelemaan tai vähättelemään, sillä niistä ei tiedä yhtään mitään.
Jos tuntuu pahalta, niin silloin tuntuu. Piste. Eihän kukaan voi koko ajan ajatella, että muilla on asiat pahemmin, minulla ei ole oikeutta valittaa. Tottakai saa olla surullinen, mutta tärkeää on sen yli pääseminen. Ei pidä jäädä rypemään itsesääliin, vaan sinnillä eteenpäin. Oli terve tai sairas.
Joskus kiukuttelu, ärinä, murina ja itku on avuksi, kunhan ei tee sitä koko ajan. Itse olen aika positiivinen ihminen, mutta joskus v*tuttaa esimerkiksi tämä sairaus, josta ei pääse eroon. Sitten murjotan hetken jonka jälkeen jatkan elämää. Minulle ei ole hyväksi hymyillä ja olla pirteä koko ajan. Täytyy saada purkaa taakkaa pienen hetken silloin tällöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti